tiistai 10. marraskuuta 2015

Isimies paras mies



Viikonloppuna juhlittiin sitten mun ja Lennin elämän tärkeintä miestä, Santeri-isiä. Lenni oli tehnyt hoidossa hienon kortin, kravatin ja isänpäiväpelikin paketista löytyi. Mä olin ostanut lahjaksi Nicolas Vahén tryffelisinappia ja T-paidan, joka selkäpuolella oli hieno autorata. Isi tykkäsi. Oltiin Helsingin mummolassa koko viikonloppu ja samalla juhlittiin tietysti myös ukkia ja isoukkia. Vaaria oltiin muistettu jo aikaisemmin. Ensi vuonna ollaan sitten Ylöjärvellä, niin saa noi isoisät tasapuolisesti viettää isänpäiviä Lennin kanssa.





Olen ehdottomasti sitä mieltä, että Santeri on maailman paras isä. Sellainen isä, joka pitää kuria, mutta osaa heittäytyä leikkimään lapsensa kanssa. Isä, joka hoitaa kotia, tekee ruoan, leipoo pullaa ja neuloo villasukkia. Isä, joka on kova tekemään töitä, mutta iltaisin ottaa vastuun lapsiperheen arjesta, kun äiti on töissä. Mies, joka puhuu ja pussaa, ja antaa upean miehen mallin pojalleen. Santeri on hieno, kiltti, fiksu ja hauska ihminen, joka haluaa pitää muista huolta ja kehittää itseään jatkuvasti. Meidän perheessä ei oikeastaan koskaan riidellä, koska meillä on yhteiset tavoitteet ja arvostetaan toisiamme. Tunteita saa näyttää, mutta riitelyyn ei ole tarvetta. Toivon, että Lenni muistaa aikuisena lapsuudenperheensä lämpimänä, rakastavana ja vahvana tiiminä, joka aina pitää huolta omistaan.

Tässä vielä muutama kuva parin vuoden takaa. Isi ja poika.



-Emma-








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!